Otin siis toimijuuden käsiini ja korjasin raportista joukon epätarkkuuksia, harhaanjohtavia ilmauksia ja suoranaisia asiavirheitä. Annoin oman näkemykseni asioista kirjattuna laitoksen työntekijälle ja pyysin häntä vähintäänkin liittämään lisäämäni tekstin raportin liitteeksi, mutta mieluummin korjaamaan koko raportin kirjoittamalla sen antamieni tietojen mukaan uusiksi.
Jälkimmäinen olisi ollut Maunulan mallin mukaista, jolloin olisi
saatu yhteinen raportti kuukauden tapahtumista eikä kahta peräkkäistä tekstiä.
Tyydyin kuitenkin siihen, että tekstini liitettiin laitoksen kuukausiraporttiin
"nähty"-merkinnällä loppukaneetiksi.
Maunulan mallista kerrottiin Soccan nettisivulla 9. tammikuuta.
Kyse on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden uudesta otteesta asiakastapaamisten
kirjaamiseen: kirjaukset lähetetään reaaliajassa - siis puolivalmiina, ennen
asiakirjan lopullista valmistumista - asiakkaille nähtäviksi ja tarkennettaviksi.
Asiakas saa käyttää dokumentoinnissa alusta saakka omaa ääntään eikä
turhanpäiväisiä asia- ja näkemysvirheitä tule.
"Kun kirjattu dokumentti annetaan
tiedoksi ja tarkastettavaksi asiakkaalle, hän voi myös palauttaa mieleen mistä
asioista on keskusteltu ja näin rakentaa omaa näkökulmaansa tai omia
vastakkaisiakin argumentteja näihin tulkintoihin. Asiakas voi korjata
sosiaalialan työntekijän tulkintoja, ja tuoda uusia tietoja sosiaalialan
työntekijän tietoon, mitä hän ei olisi muuten ehkä pitänytkään
merkityksellisinä." (Pyykkönen 2012: 8.)
Tuloksena yhteistoiminnallisesta kirjaamisesta on ollut asiakkaiden kuulluksi tulemisen paraneminen ja kaikenlaisten valitusten vähentyminen. Tavoitteet ovat selkiytyneet, ja perheiden ja sosiaalityön näkemykset ovat lähentyneet tai yhdentyneet. Vastentahtoisen asiakkuuden väitetään jopa kääntyneen yhteisiksi tavoitteiksi ja yhteistyöksi.
Häkellyttävää,
että tällaisiin tuloksiin voidaan päästä vain viestintäkäytänteitä
parantamalla. Lakataan sotimasta ja aletaan tehdä yhteistyötä. Tämähän
kuulostaa siltä, mitä Sosiaalityön käsikirjassa (2007) sanotaan: "Sosiaalityö
pyrkii pitämään yllä yksilön itsemääräämisoikeutta ja vahvistamaan hänen
valmiuksiaan toimia itsenäisesti."
Maunulan
mallin sovellus laitosten ja psykiatristen osastojen raportointikäytänteisiin
olisi täysin mahdollinen. Kyse on vain ajattelutavan omaksumisesta. Ne
kirjoittavat, jotka osallistuvat. Myös nuori itse voitaisiin osallistaa samaan
prosessiin yksinkertaisella tavalla - antamalla hänelle oikeus kirjata.
En
malta lakata siteeraamasta Maunulan mallista kirjoittavaa Pyykköstä (2012: 9): "Tieto luo osallisuutta. Asiakkaan valtaistumisen ja osallisuuden
kokemisen mahdollistamiseksi on tärkeää, että hänellä on mahdollisimman paljon tietoa,
jonka avulla hän voi parantaa ja muuttaa omaa tai lapsensa elämän
suuntaa."
Kukaties jonain päivänä myös pohjoisen metsän laitokset
päättävät seurata pääkaupungin sosiaalityöntekijöiden viisautta.
Lue nämä:
Riikka Pyykkönen: Dokumentit töissä – osallistava
dokumentointi. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto. Selvityksiä 2012:2.
Socca - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. http://www.socca.fi/uutiset/uusi_julkaisu_dokumentit_toissa_osallistava_dokumentointi.4790.news
Mahtavaa. Minun täytyy kertoa nykykäytännön vaikeuksista: Minulla on Kelan kanssa näkemyseroja asiassani. Hämmentävää on se, että olen tajunnut, että en koskaan pääse keskustelemaan sellaisen ihmisen kanssa, joka tekisi myös päätöksen. Kun soittelen asiakaspalvelunumeroon, joka on ainoa tiedossani oleva numero, siellä vain kuunnellaan, kirjataan jotain ylös, mitä en koskaan itse saa tietää, ja usein pyydetään lisää kuitteja tai selvitystä paperilla. Samoin on luukulla asioidessa. Koska asiakaspalvelulla ei ole mitään tekemistä päätöksenteon kanssa, he toisinaan pyytävät jotain muuta tahoa soittamaan minulle. Olen saanut kaksi puhelua, joista ensimmäisellä kerralla asia jäi tukevasti ilmaan. Jälkimmäiseltä virkailijalta kysyin, tekeekö hän nyt minua kuultuaan päätöksen. Kuulemma ei tee, vaan sen tekee joku muu, joka "työskentelee niissä tehtävissä". Tämä virkailija oli nyt vain puhelintehtävissä. Haluan vain tuoda esiin sen, että olen todella hämmästynyt siitä, miten kaukana ulottumattomissani ja vähäisen tiedon varassa päätökset tehdään. Saan lähetellä kirjallisia selvityksiä, mutta olen sitä mieltä, että puhe mahdollistaisi vuoropuhelun, jossa epäselvyydet oikenisivat puolin ja toisin. Tai vuoropuhelu voisi tapahtua myös kirjallisesti, kuten Maunulan mallissa.
VastaaPoistaNiin. Kuvaamasi ongelman ei luulisi kuuluvan demokratiaa toteuttavaan yhteiskuntaan. Sehän on byrokratiaa, kasvotonta paperiviidakkovaltaa puhtaimmillaan.
Poista