Neuropsykiatrisesti oireilevat lapset hoidetaan lastensuojelussa

Viime viikkojen huostaanottokeskustelu kaipaa vieläkin lisää sävyjä. On vakavaa, että julkisessa keskustelussa huostaanotto nähdään vain epäonnistumisena; tällaisen asenteen luulisi jääneen viime vuosituhannelle.
...

Julkinen keskustelu näyttää tietämättömästi pitävän huostaanottoa huoltajuuden menetyksenä. Ne ovat kuitenkin eri asioita. Vastoin yleistä luuloa vanhemmat ovat lapsen huoltajia ja siksi myös vastuussa tämän kasvatuksesta, vaikka lapsi asuisi sijaishuollossa. Haasteena on kehittää toimiva dialogi sijaishuollon ja vanhempien välille.

Erityisesti nuoruusikäisen vaikeahoitoisen lapsen huostaanotto on useimmiten luonteeltaan ”huostaananto” ja praktinen ratkaisu, jolla turvataan koko perheen terveyttä ja turvallisuutta. Tässä ei ole eroa adoptio- ja bioperheiden välillä, vaan huostaan voi päätyä minkä tahansa ihan tavallisen hyvän perheen lapsi. Edellisessä blogitekstissäni jo totesin, että ruotsalaistutkimuksen mukaan adoptoiduilla lapsilla on 3–5-kertainen todennäköisyys päätyä sijaishuoltoon kymmenen ikävuoden jälkeen verrattuna samanlaisesta sosioekonomisesta taustasta tuleviin verrokkilapsiin. Näitä nuoria varten Ruotsissa on oma sijoitusyksikkö, jossa tunnetaan adoptiotaustan aiheuttamat erityisongelmat.

Huostaanottoluvut pienenisivät merkittävästi, jos tilastoista poistettaisiin monimuotoisista neuropsykiatrisista oireista kärsivät lapset, joiden perheillä ei ole ollut käytettävissään muuta ”palvelua” erityislapsen hoitoon kuin lastensuojelu. Jos lastensuojelun asiakkuuksia halutaan vähentää, Suomeen tulisi viipymättä kehittää lisää kodinomaisia terveydenhuollon alaisia yksiköitä neuropsykiatrisesti oireileville lapsille ja nuorille.